
Kyläyhdistys päätti yhdistyksen hallituksen esityksen mukaan syksyllä 2024 hakea Kantri ry:ltä tukea Reipin tilan piha-alueella olevan grillikatoksen pohjatöiden ja aluslaatan rakentamiseen avustusta. Kyseessä on Kantri Leader rajoitus, jossa mukana Euroopan unioni.
Projekti siis starttasi 18.9.2024 jolloin pidettiin projektin aloituskokous Kylätalollamme Reipissä. Tämän jälkeen tehtiin rivakasti laskelmia materiaaleista, kustannuksista ja talkootunneista, jotta pohjalaatan valu saataisiin valmiiksi ennen talven tuloa.
Katoksen pohjavalun valmistelutöitä, murskeen levitystä, lätkäystä, valumuotin tekoa, tehtiin alkuviikosta syys- lokakuun taitteessa ja valutöihin päästiin jo 2.10. Kaikki työ tehtiin tietysti talkoilla, kiitos vielä talkooväelle ja emännille, jotka loihtivat maittavat välipalat, jotta jaksoimme talkoot hoitaa kunnialla. Talkootyötunnit olivat siis meidän osuus projektin rahoituksesta.
Tukipäätöksellä hyväksytty rahoitus oli kokonaisuudessaan 4387, 92 euroa, josta maksettavan tuen määrä (EU ja valtio) 1755,17 euroa ja ns. maksettu kuntaraha 438,79 euroa, eli julkinen tuki oli 2193,96 euroa. Talkoiltavaksi meille jäi siis tunteja tuon 2193,96 euron edestä ja se saavutettiin hyvin.
Nyt projekti on siis valmis. Saamme nauttia grillikatoksen suomasta sääsuojasta kylän ja kuntalaisten yhteisissä tapahtumissa.
